sunnuntai 16. elokuuta 2015

KAUNIITA UNIA!

Terkkuja täältä Lapista! Mie olen ollu nyt pikasella reissulla käymässä kotiseuvuilla, ennenkö tämäki "kesä"loma loppuu ja arki taas alkaa. Illalla hyppään taas junnaan ja lähen kohti lakeuksia. On kyllä taas menny niin vauhilla tämäki kesä, että häätyy aivan pysähtyä miettiin, että onko sitä ees ehtiny tekkeen kaikkea, mitä oli aatellu. Mutta on sitä kyllä tullu reissattua Suomea melkein päästä päähän ja nähtyä kaikkia rakkaita.

Tämän pohjosen reissun pienenä taka-ajatuksena oli päästä vähän värkkäileen jotaki semmosta, mitä on vaikeampi toteuttaa pikkusessa yksiössä. Kylläpä sitä tuliki värkkäiltyä, ko sain nakitettua isän vielä kaveriksi, mutta meijän värkkäilyt esittelen teile sitten vähän myöhemmin jossaki sopivassa välissä tässä syksyn aikana. :)

Tännään mie sepustan teile, minkälaisen unisiepparin mie itteleni väkersin. Tämä on sillälaila erilainen, ko ne mihin mie itte olen törmänny, että tässä on otettu virkkauski osaksi tätä siepparia. Virkkaaminen on mulle niin rakas harrastus, että pakkohan minun oli kehittää joku idea, missä pystyn sitäki käyttään jotenki luovasti. Ja hei, varautukaa melkoseen kuvapläjäykseen, koska tässä työssä käytän melkosen paljon kuvia apuna ohjeistuksessa!

Unisiepparin valmistukseen tarttet:
- mahollisimman vähäsäikeistä kalalankaa (esim. Liina -kalalankaa tai Mollan kalalankaa)
- pieni virkkuukoukku, mie käytin 1,25mm
- puuhelmiä tai muita mieleisiä helmiä/koristeita
- rautalankaa
- siimaa
- nahkapaloja
- höyheniä
- sokeria (ja vettä)
- nuppineuloja
- styroksilevy
- puhas pensseli
- liimaa


Tähän unisieppariin siis tullee nahkanen pyöreä kehikko, virkkausta ja helmiä koristeeksi kehikon sisälle, plus lisäksi siihen tullee roikkuun höyheniä ja helmiä tavanomasen unisiepparin tyyliin. Mulla meni hetki löytää internetin uumenista joku kiva pitsiliinan ohje, mitä voisin käyttää suuntaa antavana ohjeena, ko lähin virkkaan sitä unisiepparin "sisältöä". Löysin kivan ohjeen lopulta Käsin luotua -blogista, jota sitten muokkailin jonku verran omaan tarkotukseen sopivaksi. Mie en oikeastaan ees tiä mitä tuo minun lanka on, koska löysin sen meiltä kotoa (ja niinkö huomaatta, se on saanu vähän koiran hampailta kyytiäki), mutta jotaki valkosta kalalankaa tuoki on.


Elikäs siis ensimmäisenä lähin testaileen virkkausta ja sitä, miten saisin laitettua helmiä sinne virkkauksen joukkoon. Lopulta löyty hyvä tekniikka ja alta löytyy mallipiirros siitä, miten tuon sisällön virkkaus onnistuu. Piirsin sen omin pikku kätösin kattoen mallia tuosta alkuperäsestä ja lisäten siihen omat muutokset, niin koittakaa saaha selvää! On nimittäin vähän suttunen piirros... Jos ei ossaa tuommosta piirrosta lukea, niin tuolla blogissa mistä tuon alkuperäsen ohjeen bongasin, on aika hyvät sanalliset ohjeet, joista voipii olla apua. Koitan kuvien avulla selittää teile, miten onnistuin saamaan nuo helmet tuonne virkkauksen joukkoon. :) Plus voin tuohon viimiseen kierrokseen kirjottaa sanalliset ohjeet, koska se on täysin minun itte kehittämä.

Unisiepparin sisällön virkkausohje. Ja selkeytyksenä 8. kierroksen ohje: Ensin 6 ketjusilmukkaa, sitten 5 pylvästä yhteen. 3 ketjusilmukkaa, kiinteä silmukka edellisen kierroksen ketjusilmukkakaareen, 3 ketjusilmukkaa ja taas 5 pylvästä yhteen. Sitten 3 ketjusilmukkaa, yksi pylväs edellisen kierroksen ketjusilmukkakaareen, yks ketjusilmukka, 5 pylvästä, 3 ketjusilmukkaa, 5 pylvästä ja yks ketjusilmukka. Sitten * pylväs edellisen kierroksen ketjusilmukkakaareen, 3 ketjusilmukkaa, 5 pylvästä yhteen, 3 ketjusilmukkaa, kiinteä silmukka edellisen kierroksen ketjusilmukkakaareen, 3 ketjusilmukkaa, 5 pylvästä yhteen, 3 ketjusilmukkaa, pylväs edellisen kierroksen ketjusilmukkakaareen. Sitten ketjusilmukka, 5 pylvästä, 3 ketjusilmukkaa, 5 pylvästä, ketjusilmukka. * Toista tähtien väliin (*-*) kirjotettu teksti vielä neljä kertaa ja päätä sitten työ.

Sitten ko oletta tuossa ohjeessa päässy siihen kohtaan, että tullee helmen lissäys, niin vetaskaa se ketjusilmukka aika isoksi. Sitten pujottakaa se silmukka siitä helmen läpi, koukku sitten silmukasta läpi ja virkatkaa se helmi siihen kiinni. Eli periaatteessa se helmi tullee yhen ison ketjusilmukan "sisälle". Olikohan tämä nyt ymmärrettävästi selitetty... Toivottavasti alla olevat kuvat vähän avustaa, ja koitan pistää kuvateksteihin vähän selkeyttäviä lauseita. :)

Ensin vetastaan silmukka isoksi.

Sitten pujotettaan se silmukka helmen läpi.

Sitten napataan koukulla silmukasta kiinni.

Ja sen jälkeen jatketaan työtä normaalisti, jolloin helmi kiinnittyy kätsysti työhön. Alkuperäisessä ohjeessa tässä kohassa tehtäis kolme ketjusilmukkaa ja sen jälkeen kiinteä silmukka edellisen kierroksen ketjusilmukkakaareen. Minun variaatiossa taas lisätään helmi kaaren tilalle ja sen jälkeen tehhään kiinteä silmukka edellisen kierroksen ketjusilmukkakaareen. Minun ohjeessa siis helmi korvaa alkuperäsen ohjeen kolmen ketjusilmukan kaaren.

Tästä näkkee tarkemmin, miten helmi on virkattu työhön.

Ja näin on lisätty ensimmäiset helmet koko kierrokselle.

Isommat helmet lisäsin seuraavalla kierroksella ketjusilmukkakaaren "keskelle". Eli virkkasin ensin kolme ketjusilmukkaa, sen jälkeen virkkasin helmen yhellä ketjusilmukalla kiinni (samalla tyylillä, ko pienemmät helmet edellisellä kierroksella), ja sitten taas virkkasin kolme ketjusilmukkaa. Eli 3 ketjusilmukkaa - helmi - 3 ketjusilmukkaa.

Tästä näkkee taas tarkemmin miten helmet asettuu, ja mitä tarkotin, ko sanoin että virkkasin helmen ketjusilmukkakaaren keskelle.

Tuolla tavalla siis kaikki helmet kiinnitetään siihen, ja jos haluaa niitä enempi, niin voi itte soveltaa ohjetta ja koittaa sijotella niitä tuonne sekkaan. Mie tässä kyseisessä ohjeessa korvasin ylleensä 3-4 ketjusilmukkaa yhellä helmellä, riippuen helmen koosta. Eli sijottelin siis nuita helmiä aina ketjusilmukkakaariin.

Sitten ko virkkaus on saatu loppuun, niin ei se lopputulos saata oikein miellyttää silmää. Mulla se ainaki oli lörppö ja ruttunen. Mutta ei hätiämitiä, koska tässä kohtaa otetaan avuksi nuppineulat, styroksi ja sokeri. Elikäs pingotetaan se virkattu työ nuppineuloja apuna käyttäen kiinni siihen styroksiin. Pingottaa sen niin pinkeäksi ko vain saapii ja tietenki muistaa tarkkailla, että se muoto säilyy mahollisimman pyöreänä. Eli ettei joku sakara pingotu pitemmälle ko muut.

Tärkkäämätön työ.

Työ pingotettuna nuppineuloilla styroksiin.

Sittenkö se on omasta mielestä suurin piirtein tasasesti pingotettu, niin otetaan kattila esille ja tehhään siinä sokeritärkki. Tämän sokeritärkin tarkotuksena on siis saaha se virkkaus jäämään siihen pingotettuun muotoonsa ja muutenki saaha siihen jäykkyyttä. Toisin sanoen tärkätään se virkkaus. Eli laitetaan siis kattilaan yks osa sokeria ja kaks osaa vettä. Mie laitoin 1/4 dl sokeria ja 1/2 dl vettä. Sitten lämmitin niitä niin kauan, että se sokeri liukeni sinne vetteen. Varo ettei se kiehu, ko mie luin jostaki ettei se tärkki sais kiehua! Sittenkö se on liuennu, niin sekottaa sen hyvin ja sitten siveltimellä alkaa valeleen sitä pingotuksessa olevaa työtä joka puolelta. Pensseli on tässä tärkin levityksessä sen takia hyvä, ko saapii kätevästi kierrettyä ne helmet, ettei neki lillu siinä tärkissä. Sittenkö näyttää, että se työ on kauttaaltaan märkä siitä tärkistä, niin antaa sen ihan rauhassa kuivua ja kovettua. Kannattaa viä se vaikka jonneki lämpösseen ja kuivaan paikkaan, niin se kuivaa nopeampaa. Mutta yön yli kannattaa ainaki sen työn antaa kovettua!



Ja kuivuneen tärkätyn työn tulis näyttää suurinpiirtein tältä:



Sitten aletaan tekkeen sitä kehikkoa siihen siepparin ympärille. Sen tekemisseen tarttee rautalankaa, liimaa ja nahkasuikaleita. Elikäs mitataan tuon virkatun osion halkasija, mulla se on tässä noin 12,5cm. Sitten lähetään työstään suurinpiirtein samalla halkasijalla olevaa ympyrää rautalangasta. Mie tein ensin yksinkertasen sopivan kokosen ympyrän ja sen jälkeen lähin pyörittään siihen ympärille vielä toisen kiekan rautalankaa, että siitä kehikosta tulis vähän tukevampi.






Ko rautalankakehikko on oikean kokonen ja sopivan vahvunen, niin sitten se päällystettään nahalla. Meiltä löyty kaikennäkösiä vanhoja epämääräsen muotosia nahkapaloja, niin leikkelin niistä semmosia sopivia suikaleita. Kannattaa siis leikata siitä nahasta semmosia suikaleita, koska ne sitten pyöritettään tuohon rautalankakehikon ympärille. Mulla meni tuohon kaks ehkä noin 30cm pitkää ja 5mm leveää suikaletta. Siihen nahkasuikaleen mokkaselle puolelle laitoin erikeepperiä vähäsen ja lähin vain pyöritteleen sitä sen kehikon ympärille. Saumakohtiin kannattaa laittaa vähän enemmän liimaa ja painaa niitä kunnolla kiinni, ettei ne ala sitten kohta repsottaa.




Seuravaaksi sitten kiinnitettäänki se virkattu osio tuohon kehikkoon. Mie kiinnitin sen virkkauksen tuohon kehikkoon niistä pisimmistä sakarakohista, eli kuuesta eri kohasta. Käytin kiinnittämisseen siimaa, koska sitä ei kyllä hoksaa, jos ei ihan läheltä mene tuijottelleen. Solmin joka sakaran omalla pienellä siimanpätkällä kiinni ja sitten katkasin ylimääräset siimat pois. Yhen solmun siiman jätin pitkäksi, koska siitä sen unisiepparin saa roikkuun sittenkö se on valmis. Lisäsin vielä niihin siimojen solmukohtiin vähän liimaa, että ne ei varmasti lähe aukeaan.



Näin on unisiepparin "pääosio" valmis eli kehikko ja virkkaus on yhistetty. :) Sitten vielä olis jäljellä roikkuvat koristeet, joitten tekemisseen tarvii sen saman kalalangan, virkkuukoukun, höyhenet ja puuhelmiä. Tässä siepparissa on kolme roikkuvaa "killutinta". Ekaksi valittin kolme kivointa höyhentä pussista: yks isompi ja kaks pienempää. Sitten päätin minkälaisia helmiä ja mihin järjestykseen ne haluan mihinkäki killuttimeen. Ko ne oli päätetty, niin otin yhen sulan ja solmin sen suht tiukasti langan päähän kiinni. Sitten pyöräytin langasta silmukan, jonka pujotin ekan helmen läpi ja lähin virkkaan ensimmäistä killutinta kassaan ketjusilmukoilla. Kiinnitin helmet samalla tekniikalla, ko tuon kehikon virkkauksen helmetki. Eli virkkasin aina muutaman normaalin ketjusilmukan ja sitten taas virkkasin yhen helmen kiinni. Niitä normaaleja ketjusilmukoita saa virkata ihan niin paljon ko haluaa. Mitä enemmän silmukoita, sitä pitempi killutin.


Lenkki, joka pujotetaan helmen läpi.

Ja siitä vain virkkaamaan ketjusilmukoita!


Kiinnitin nämä killuttimet tuohon kehikkoon kans virkkaamalla, eli nahkakehikko silmukan ja langan väliin ja tehhään ihan tavallinen ketjusilmukka. Tällöin se kehikko jää sen silmukan "sisälle", samalla tyylillä ko nuo helmetki. Haastava selittää, mutta toivottavasti kuvat helpottaa ymmärtämistä! Ja totta kai saa kysyä, niin koitan parhaani mukkaan auttaa. Päättelin sen langan sitten piilosilmukoilla. Tässä siepparissa on yks pitkä killutin keskellä alareunassa ja sen molemmilla puolilla lyhyemmät killuttimet (yhteensä siis kolme).


Ko killuttimet on löytäny paikkansa, niin se olis aikalailla siinä! Eli sieppari on valmiina nappaan pahoja unia poijes. :) Tämä oli kyllä kivan haastava värkkäily, koska tässä mie oikeasti sain käyttää tosi paljon ommaa luovuutta ja kekseliäisyyttä apuna, että sain koottua toimivan kokonaisuuen. Voihan tämä olla haastava toteuttaa, jos ei ole koskaan esimerkiksi virkkausta harrastanu, mutta voin sanoa, että se on ihan helppo ja ihana taito! Kannattaa siis nähä se vaiva ja opetella, koska mulle se ainaki on semmosta aivot narikkaan -tekemistä. :)



Tämä on kyllä ihan minun näkönen unisieppari ja olen ihan yllättyny, että tämä onnistu näinki hyvin! Vaikka siis värkkäilyn varrella jouvuinki aika monta kertaa keksiin uusia ratkasuja, joilla saan jotku kohat toimiin paremmin. Sanonta "Tekemällä oppii" on kyllä tosi ko vesi, ja siitä vois melkeinpä tulla minun motto, heh. Toivottavasti tämän unisiepparin ansioista nään uuessa kodissa pelkästään kauniita unia. :)



Haluan vielä joskus tehä semmosen vielä isomman ja koristeellisemman siepparin. Eli siis semmosen, missä roikkuu pari tuommosta pienempääki ympyrää lisäksi. Tästä pienestä oli hyvä lähteä liikkeelle, mutta nälkä kasvaa syödessä... Tästä kiva pieni askartelupuuha jolleki tylsälle saepäivälle, koska onhan tämä nyt sievä koriste, jos ei nuihin unihömpötyksiin usko. Värkkäilläänpä taas!

Lepposaa sunnuntaita ja ennen kaikkea kauniita unia! :)

Terkuin, Sanna

4 kommenttia:

  1. Upea! :) Tämä sinun blogi on loistava. En malta oottaa mitä kaikkea sie keksit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kiitos paljon Kaisa! :) Tämä blogin pitäminen kyllä tuntuu aika omalta hommalta tässä vaiheessa jo. Kiva kuulla, että sieki olet eksyny lukehmaan! :)

      Poista
  2. Askartelin unisieppareita joskus aikoinaan sillä ns. perinteisellä tekniikalla - toisin sanoen pujottelin keskuksen langasta. Innostuin nyt värkkäämään sieppareita jälleen ja valmistin yhden virkatulla keskustalla. (Lisäsin aiheesta jopa blogikirjoituksen.) Sieppareista innostuneena aloin selailla Googlea, sillä halusin nähdä, millaisia virkkaussieppareita muut ovat kehitelleet. Löysin kuvahaun kautta blogisi ja kiinnostuin lukemaan julkaisuasi murteen tähden (kielitieteilijänä koin seikan kiinnostavaksi). Olipa mielenkiintoista huomata, että oman, kauniin unisiepparisi keskusta on saanut inspiraationsa minun vanhasta ohjeestani. :) Yllätyin suunnattomasti! En edes tunnistanut kuviota, sillä olet muokannut siitä niin persoonallisen ja hienon.

    Ihana työ, houkutteleva kirjoitusasu ja miellyttävä blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana viesti, kiitos paljon! Muutenki hauska sattuma, ko olen välillä käyny sinun blogia kurkkimassa sen jälkheen, ko löysin tuon sinun virkkausohjeen, josta muokkasin tämän minun siepparin. :) Etenki kiva kuulla, että arvostat sitä, että olen sinun luomusta käyttäny inspiraationa tähän.

      Olen jotenki nyt niin sanattoman ilonen sinun kommentista, koska olen ihastellu sinun blogin juttuja tosiaan jo pitemmän aikaa. :) Aivan äärettömän kaunis oli se sinun tekemä virkattu sieppari!

      Plus ihana kuulla positiivista palautetta tuosta minun murteella kirjottamisesta. Son mulle niin tärkeää, että minun juuret näkkyy täällä blogissaki jotenki. Kiitos päivän piristyksestä! :)

      Poista