perjantai 4. maaliskuuta 2016

KEITTIÖN MUUTOS

Heips! Lomat on taas lusittu ja arki Turussa jatkuu. Tähän arkeen kuuluu tällä hetkellä kerhon pitämistä, vähän koulua, vähän vapaaehtoistyötä, ens syksyn harjottelupaikan miettimistä ja kaikkea muuta arkitouhua. Ja tietenki pikkusten reissujen suunnittelua ettei kaverit ja sukulaiset muualla päin Suomea ihan jää ilman minun kylästelyjä!

Mie olin tosiaan hiihtoloman pohjosen kotona ja siellähän tuli touhuttua vähän erilaisempaa värkkäilyprojektia. Olin pienessä mielessäni mietiskelly, että Pellon kodin keittiötä vois vähän piristää laittamalla tasoja uusiksi. Onneksi porukat aina lähtee näihin minun hömpötyksiin matkaan, niin mehän isän kans sitten tuunasimma yhtenä päivänä meän keittiön tasot ihan uuen näkösiksi.

Nyt vähän vinkkaan teile miten te saatta tehtyä tämmösen "köyhän miehen keittiöremontin". Sehän voi olla vaikka väliaikanen ratkasu, jos oikea keittiöremontti häämöttää vasta vuosien päässä. Tai vaikka väliaikanen virkistys, koska tämän tuunauksen saapii poijeski kuulemma kätevästi. Voin sanoa, että helpoimmasta päästä tämä homma ei ole, ja pitkää pinnaa tarttet, mutta kyllä se sievä lopputulos on vaivan arvosta!

Keittiöremppaan tarttet:
- D-C-Fix sisustuskontaktimuovia (tässä käytössä väri vaalea tammi)
- mattopuukon
- sakset
- tapettilastan
- kuumailmapuhaltimen
- mittanauhan


Jos jolleki tämä matsku ei ole tuttu, niin tuo D-C-Fix on semmosta paksumpaa kontaktimuovin tapasta sisustusmuovia, joka on tarkotettu erilaisten pintojen päällystykseen (esim. just huonekalujen ja keittiön pintojen). Kuoseja löytyy vaikka millä mitalla ihan jokaseen makuun. Mie valittin tuommosen vaalean tammen. Lisäks tuota löytyy ainaki kolmea eri leveyttä parin metrin rullissa. Ja on tosiaan muuten edullista, ainaki Bauhausissa, jossa se kapein rulla maksaa reilun vitosen. Nuitten meän tasojen päällystykseen meni muistaakseni kolmisen rullaa (kaks 67,5 cm levystä ja yks 90 cm levynen) eli alle 30€ selvittiin.


Ennenkö päätin lätkästä nuo muovit tasoille, niin tein vähän tutkimustyötä, että kuinka tuo muovi kestää kulutusta. Googlailin siis kokemuksia ja kyselin Facebookissa sisustusryhmissä kans käyttökokemuksia. Pääasiassa kaikki kommentit oli positiivista, kehuttiin kauheasti, että tuo muovi on helppo pittää puhtaana, eikä siinä parinkaan vuen jälkeen näy juuri kulutuksen jälki. Kuumuutta se ei tietenkään kestä, mutta eipä oikeillekaan tasoille kuumia kattiloita lasketa ilman pannunalusta. Kehuttiin myös paljon sitä, että vaikka vahingossa tulis veittellä viilto siihen pintaan, niin sitä ei huomaa ollenkaan.

Sitten siihen muovin asennukseen. Suosittelen hommaan jonku siihen kaveriksi. Mulla ainaki olis yksin palanu käämit, ko meinas kahestaanki mennä, heh. Me asennettiin se muovi sillai, että nuo "puunsyyt" meni pitkittäin tasoa pitkin. Kiinnitin sen muovin pään sinne tason reunaan ja sitte pikkuhiljaa tapettilastalla lähin kiinnittään sitä. Isä pietti mulle sitä muovia pinkeänä, niin että sain pikkuhiljaa kiinniteltyä sitä. Vaikeinta tässä oli se, että ei jäis ilmakuplia. Meilä niitä ainaki jäi muutamia ihan pakostaki. Jospa ne sitte ajan myötä tasottuis. Ja tosiaan vaikka alla olevassa kuvassa isä yksin tuota kiinnittää, niin se on vain lavastettu mallikuva. :D


Sittenkö muovi on kiinni pinnassa, niin mattopuukolla leikkaa ylimääräset poijes. Jätimä sen verran ylimäärästä tuone reunoille, että ne sai käännettyä sinne tason alle. Nuo tasojen kulmat sitten oli vähän kinkkisempi paikka. Vetastiin mattopuukola viilto siihen kulmakohtaan ja käännettiin niitä sitte siinä kulmassa vähän päällekkäin. Sitten sen kuumailmapuhaltimen avulla sulatettiin sitä muovia, että se ei lähe repsottaan ja muutenki, että se vähän "sulautuis" nätimmäksi. Kannattaa olla varovainen, koska se kuumuus tosi helposti lähtee muotoileen sitä muovia. Viimeistelee sitten tällä tavalla kaikki kulmat ja mattopuukola muotoilee kaikki muutki yksityiskohat kohillensa. Nyt pitäs olla eka tasonpätkä päällystettynä!




Tiskipöytä pätkä oli ehkä haastavin. Meillä just se tasonpätkä oli pisin, joten päällystettiin eka ne "kokonaiset" tasot, ja sitten leikattiin erikseen ohuemmat kaistaleet muovia tiskipöyvän molemmin puolin. En hoksannu siitä vaiheesta ottaa kuvia, ko touhutessa unohtu. Mutta ehkä nuista valmiin keittiön kuvista vähän hahmottaa mitä tarkotan. Youtubesta löytyy muuten paljon hyviä ohjevideoitaki, miten D-C-Fixiä asennetaan, joten kannattaa sieltäki kattoa. :)

Tässä nyt ehkäpä se tämän postauksen kiinnostavin osio, eli ennen ja jälkeen -kuvat, olkaapas hyvä! :)







Minun mielestä meän keittiössä raikastu ilme kyllä aika kivasti. Tuommonen puukuosi tuo kyllä jotenki semmosta mukavaa eloa, melkein ko olis ihan uus keittiö! Suosittelen kyllä, jos yhtään kaipaa pientä muutosta, mutta ei raski koko keittiötä pistää uusiksi. Olin jo reilu vuosi takaperin tuunannu meän keittiötä sen verran, että olin maalannu välitilan vaaleanpunaset laatat vaaleanharmaiksi. Nyt oli sitte tasojen vuoro, koska pikkumuutos piristää aina. Saa nähä, mitä keksin seuraavaksi. Hiljaa hyvä tullee.. ;)



Nyt mie alan viettään ihanan rauhallista viikonloppua hyvien kirjojen parissa, rentouttavaa viikonloppua teilleki! <3

Terkuin, Sanna

2 kommenttia:

  1. Moi! Oon etsinyt kissojen ja koirien kanssa tietoa keittiön työtasojen dc-fixaamisesta, ja nyt päädyin tänne... :) Kiinnostaisi tietää, miten dc fix on kestänyt tiskipöydän ympärillä?

    - Salla Itä-Suomesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on kestäny! Ei ole lähteny kupruilemaan tai yhtään mittään vastaavaa. :) Minun silmään ei ainakhaan näy minkäänlaista kulumaa tms. Kyllähän siinä varmasti jotaki pientä "naarmua" on, mutta tämäki DC-fix on niin kirjavaa, ettei siinä näy mitkään kulumat. :) Tuo kuitenki imasee niin tiukasti kiinni. Suosittelen siis, jos kaipaa edullista pikkuremppaa! :)

      Poista